Hanishan Basenjit

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pennut 3 viikkoa

Pennuille on auennut ihan uusi maailma silmien myötä.
Alakerrassa on käyty tutustumassa Tinni-mummoon ja Tupla-serkkuun, joista jälkimmäinen omi pennut itselleen. Alkoi jo emollekin mörisemään, että NÄMÄ ovat minun. Siinä vaiheessa siirryttiin takaisin omaan tilaan. Sentäs ihan vielä ei lapsenvahdille anneta niin paljoa valtaa.
Mutta muuten on kyllä mukavaa, että porukan muutkin koirat mukisematta hyväksyvät pennut ja hoitavat pyllyn pesun. Saa emokin sitten viettää kuuluisaa laatuaikaa itsekseen hetken päästä.

Kuvissa pentuset ovat kolme-viikkoisina. Ekassa kuvassa poikalapset ja toisessa tyttöset.
Odottelen kovasti järkkäriäni huollosta. Sitten saadaan taas paremmin kuvatuksia. Pokkarilla otettaessa, kun meinaavat kaikki tärähtää :-/.


 Sain myös kuvaterveisiä Nellystä (H. Snow White). Ihana kuulla, että kohtuu hyvässä kunnossa mennään ja elämä maistuu kymppi-vuotiaalle !


lauantai 24. marraskuuta 2012

Poffukat

W-pennut ovat jo kaksi viikkoisia ja silmät alkavat rakoilla. Kovasti ovat herttaisen oloisia pentuja.
Luonteissa on selvästi piirteitä emon suvusta. Kolmea eri Sundiata kennelin urosta on matkan varrella tullut käyettyä ja kaikilla niiden pennuilla on ollut sama piirre käytöksessä kuin näillä; vaikka touhu olisi vilkkaimmillaan, syliin otettaessa pentu vetää ihan "löysäksi spagetiksi" eikä vastustele mitään kääntelemisiä ja vääntelemisiä. Hienon luonteisia on jokainen aikaisempi spagettipentu ollut vanhempanakin.

Radio on nyt viritetty pentujen huoneeseen, että tottuvat ääniin ennen alakertaan muuttoa (sitten sitä ääntä riittää). Valitettavasti talon remontti ei ole edennyt aikataulujen mukaan, joten uuteen "koirahuoneeseen" eli kodariin, jossa lattialämmitykset jne, eivät taida nämä pentuset päästä.

Bondi, Jimmy, Nuga, Hile ja Vita esittäytyvät.
Tytär kera kaveriensa nimesi pennut :-) .




torstai 8. marraskuuta 2012

Porsimista!

...kuten rakas äitini tapahtuman on nimennyt.

Meillä on siis PENTUJA ! Inania inania pentusia. Tänään keskellä päivää syntyi kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Kaikilla pennuilla on kokokaulurit ja valkoiset nenut. Sukkia on joka lähtöön.

Pesue oli syntyessään tasaisen kokoinen (220g-240g) ja kaikki ovat hirmuisen terhakoita tapauksia. Tisuissa oli muutama kiinni jo ennen kuin napanuora oli katkaistu.

Emo on vähän väsynyt, mutta antaumuksella ja hellyydellä hoitaa jälkikasvuaan. Ruokatarjoilun sai syöttötouhun lomassa laatikkoon. Hännän heilutus ei tauonnut edes synnytyksen aikana ja sama vispaus jatkuu, kun vaaveja käy tarkastamassa. Hassu höpö-mami.

Alla tuore kuva tulokkaista




Muutama pennuista vielä vailla omaa kotia, joten pentutiedustelut lämpimästi tervetulleita!

torstai 1. marraskuuta 2012

Tiltulainen pallukkavatta. Kuva on jo jokusen päivän vanha ja masu kasvaa lähes silmissä. Pentujen liikkeet tuntuvat selvästi ja kyllä siellä ihan hyvä määrä porukkaa pistää potkien. Liekö näkevät jo pupuista (tai vieheestä) unia...?