Meillä oli aattona hivenen hulinaa; kahden oman koiran lisäksi meillä oli myös Fiibi-mummu, Muru, Lola ja Tiltu vierailemassa. Kun mukaan laskee Sirun pentuineen niin parhaimmillaan meillä mellasti 7aikuista ja laatikon 6kääkyliä. Olihan menoa ja vilskettä ainakin...
Fiibillä on uudenvuoden aattona 13v synttärit. Painoa on hivenen kertynyt (kenellepä ei????), kuonossa on muutama harmaa karvaa ja kuulo on muuttunut valikoivaksi, mutta muuten frouva sötköttelee menemään malkoisella vauhdilla. Karva kiiltää, ruoka maistuu ja nuoriso pidetään kurissa entisenlaisin meiningein.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Pennut ovat jo 2 viikkoisia
tiistai 15. joulukuuta 2009
V-09 ja PMV-09
Suomen voittaja-näyttelyyn Hanishan koirista oli ilmoitettu Nooa, joka hienosti omistaja-handlerinsa esittämänä sijoittui luokassaan toiseksi ja myöhemmin PU-kehässä neljänneksi kera vara-sertin.
Pohjoismaiden voittaja-näyttelyssä meiltä oli Nooa ja Tupla. Tupla esiintyi kauniisti, mutta oli tämän tuomarin mielestä erittäin hyvä eli sai EH:n. Nooa sen sijaan teki samat kuin edellisenä päivänä; ERI2 ja PU4.
HIENOA LIISA JA NOOA! Alla kuva tästä kaksikosta Sari Savon ikuistamana :-).

Meitä on nyt 6 enemmän!
10.12. se sitten tapahtui. Sirun rakkauspakkaus maastoutui kolmen tytön ja kolmen pojan muodossa. Synnytys on emolle melko rankka, mutta nyt pennut ja emo voivat loistavasti!
Kyllä on ihanaa, kun on taas pentusia talossa <3.
Pennuilla on jännät tempperamenttierot; tytöt on oikeita tättähääriä. Käskyä tulee, jos unet erehtyy keskeyttämään jollakin turhanpäiväisellä, kuten päivittäisellä punnitsemisella tms. Jätkät taasen on ylilötköjä möttiäisiä, jotka jatkavat unia edes heräämättä nosteluihin.
Millään ei malttaisi odottaa, että kasvavat vähän ja lähtevät touhuilemaan. Noh, nautiskellaan nyt vielä rauhasta ja uunituoreiden nuuhkuttelusta. Ei paha sekään :-).

Jyväskylä KV 22.11.2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)