Teri (H. Rock The World) voitti seitsemännen sertinsä ja oli paras narttu sekä National Winner (mitä se sitten tarkoittakaan?) 17.7.
Samassa näyttelyssä Teri oli asuinkumppaninsa Matyn kanssa myös BIS-pari!
Congrats for family Pohlreich! :-)
perjantai 23. heinäkuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Kilpparituloksia
Ticon ja Murun loput kilpparitulokset tulivat ja kaikki arvot olivat kummallakin kunnossa :-).
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
RIP Uuka
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Mäntsälä KR
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Basenjien kesäpäivät 2010
Kesäpäivät vietettiin Tuomarinkartanolla vaihtelevassa ilmastossa. Välillä tuli vettä reilusti ja lopusta jo pennut pääsivät auringonpaisteessa sateenkaaren alla kirmailemaan.
Oli mukava olla ensimmäistä (!) kertaa mukana. Aikaisempina vuosina on työhommeleiden vuoksi jäänyt väliin, mutta eiköhän nyt n16vuotta rodun parissa pyörineenä ollut jo aika ottaa vahinko kiinni.
Oli kiva nähdä viime syksyn pentuja; Lyyliä, Annua, Ottoa ja Liinua sekä Sunnyntyttö Mollaa pitkästä aikaa!
Alla Sirun tytöt Annu (H. X-Citing) ja Muru (H. Que Sera Sera)
"Ai, mekö siskoxii?"

Koirat pääsivät juoksemaan etusuoran pätkääkin vieheen perässä ja Lyyli-Lylleröllä oli kolmanneksi paras aika pennuissa.
Aikuisissa Tiltulla nopein ja Murulla kolmanneksi nopein.
Alla pentujen riemua. Sitä ei kyllä väsy koskaan katselemaan <3 .

Ja lisää kuvia täällä http://s94.photobucket.com/albums/l102/Jamana_2006/Kesapaivat%202010/

tiistai 13. heinäkuuta 2010
Karjaa kaikkien rotujen näyttely
Karjaan näytelmässä mukana Tupla (H. Quiet Zone) ja Viivi (H. Never Fifi).
Tupla voitti luokkansa ERI:llä ja Viivi oman luokkansa EH:lla.

Ylistaro maastot
Ylistaron maastoihin meiltä osallistui Tupla ja Tiltu.
Alkuerien jälkeen Tupla oli kahdeksantena eikä päässyt finaaliin. Tiltu puolestaan oli toisena ja täten yksi neljästä finaalissa juosseista.
Hienosti tyttö todella raskaalla hiekkakuopparadalla juoksikin. Tuloksena 1.sija ja serti!
Tiltulla tähän mennessä siis kaksi maastokilpailua takana ja kaksi voittoa serteineen saldona. THAT'S the way to go!!! :-).

Terin tuloksia
Teri (H. Rock The World) oli käynyt silmäpeilauksessa ja lonkkakuvissa. Tulokset niin hienot kuin nyt olla voi; silmät täysin puhtaat ja lonkat 0/0 eli meidän A.
perjantai 9. heinäkuuta 2010
Kilpparituloksia
Tico (H. Real Thing) ja Muru (H. Que Sera Sera) kävivät keskiviikkona tiukassa silmäsyynissä ja kummallakin täysin puhtaat silmät.
Samalla reissulla napattiin näytteet kilppareiden kontrollia varten ja tänään jo tulikin T4:t ja TSH:t, jotka kummallakin hienosti viiterajoissa. Vielä odottelemme vasta-ainekokeiden tuloksia.

tiistai 6. heinäkuuta 2010
Otto ja Liinu
Kävimme moikkaamassa viime talven pentuja Ottoa ja Liinua. Oikein kauniisti käyttäytyvää nuorisoa meitä olikin vastassa. Hyvin olivat vaavelit myös muutoin kasvaneet.
Otto ja Liinu menivät "samaan perheeseen", joten pääsevät leikkimään usein keskenään ja ovat saaneet jo ison liudan muitakin koirakavereita.
Otto oli naapurin salukikavereiden kanssa käynyt tekopupuakin jahtaamassa ja oli kovin ollut innoissaan :-).
Kesäpäivillä sitten tavataan seuraavan kerran!

Liinu kettulainen (Hanishan X-Otic)

Namunokka Otto (Hanishan X-It)

Viivi-tuloksia
Viivin kilpirauhastulokset tulivat. Komeilta luvuilta näyttävätkin; vasta-aineet negatiivisia ja T4/TSH suhdekin toistatuhatta.
Syksyä ja pentusia odotellessa ;-).
Syksyä ja pentusia odotellessa ;-).
Forssa kaikkien rotujen näyttely
Ettei viikonloppu jäisi tapahtumaköyhäksi, olin ilmoittanut Tuplan ja Tiltun Forssan kaikkien rotujen näyttelyyn sunnuntaille. Tuomarina toimi Harto Stockmari.
Eikä hullumpi päivä ollut tämäkään!
Tupla tällä kertaa ROP ja sai vielä ryhmäsijoituksenkin ollen neljäs.
Tiltu-tiitukka osallistui elämänsä toiseen viralliseen näyttelyyn ja onnistui yllättämään ollen VSP! Ei sillä etten tietäisi sitä ihunaksi koiraksi, mutta sen parhaimmat puolet tulevat kyllä esiin ihan muualla kuin näyttelyremmin päässä, joka on sen mielestä erityisen ällö...
Kummatkin saivat luonnollisesti sertit.
Alla kuva Tuplasta ryhmäkehässä ja Tiltusta kehässä liikkeessä.

Pori KV
WW-näyttelyreissu
Piti kirjoittaa pidempikin romaani aiheesta ja matkan käänteistä, mutta koskapa aika tuntuu olevan koko ajan kortilla ja yksityiskohdat hälvenevät mielestä niin pidetäänpä tämäkin normipostauksen mittaisena :-).
Ruotsin erkkarissa oli tuomarina kasvattaja Jon Curby, joka on todellinen pioneeri basenjimaailmassa. Hän on mm ollut mukana projekteissa tuomassa Afrikan viidakoista uutta verta basenjikantaan ja sellainen henkilö jonka seurueen matkassa ovat ensimmäiset brindlet löydetty tuotavaksi.
Hanishan koirista näyttelyyn osallistui Stanley, joka oli isossa urosten pentuluokassa neljäs ja Tupla, joka ensin oli nuorissa uroksissa toinen ja myöhemmin paras uros kehässä kolmas.
Oli kaiken kaikkiaan todella mukavat muutamat päivä Ruotsissa. Erityisen ilahduttavaa oli kuinka meidät heti ensi-illasta lähtien kutsuttiin muiden luokse pöytään grilli-illassa. Illoissa olikin rempseä tunnelma ja paikalla iso joukko näytteilleasettajia.
Ja oli NIIN ihanaa nähdä Stanleyta, joka on oikein kauniisti käyttäytyvä nuoren miehen alku.
Näyttelystä löytyy kuvia monesta paikasta, mutta tässä pari sivustoa
http://www.basenji.se/basenjispecialenresultat.htm
http://s94.photobucket.com/albums/l102/Jamana_2006/Swedish%20Basenji%20Specialty/
http://picasaweb.google.fi/helimyllynen/2010_06_23
http://www.shahrans.se/Album/Specialen_2010.html
Ruotsista suuntasimme Tanskaan Maailmanvoittajanäyttelyyn, johon olikin ilmoittautunut huimat 98 basenjia. Tuomarina toimi Etelä-Afrikkalainen Martin Croeser. Arvostelu on niin nopeaa, että hidas hämäläinen ei perässä pysynyt ja monet legendaariset koirat joita olisi enemmänkin voinut katsoa sujahtivat silmien edestä niin nopeasti, että kissaa ei ehtinyt sanoa. Eli sikäli hieman huono fiilis jäi näyttelystä, mutta ihan tyytyväisiä olemme Tuplan luokkasijoitukseen (4.) ja, että reissuun lähdimme. Oli mukava tavata ystäviämme erityisesti Tsekeistä ja Saksasta. Näyttelyyn oli ilmoitettu myös Tinnin Teri-tyttö, joka asuu Tsekeissä ja Teri sai laatuarvostelussa erinomaisen, mutta ei sijoittunut luokassa.
Tässä linkkejä ko näyttelyn tulos- ja kuvasivuille
https://www.hundeweb.dk/dkk/public/openIndex?ARTICLE_ID=100&UTID=101001&RAID=0430&GRID=05&SHOW_UPLASSERTE_HUNDER=
http://s94.photobucket.com/albums/l102/Jamana_2006/WW-show%202010/
http://www.shahrans.se/Album/WDS_2010.html

Tupla Ruotsin erkkarissa
(Kuva Heli Myllynen)

Stanley nököttää

Stanleyn inuna nalle-karhu pää.

Teri WW-näyttelyssä

Terin ja Terin kauniit rypyt

lauantai 3. heinäkuuta 2010
Viivi tohtorilla
Viivi kävi silmäpeilauksessa, josta tuloksena toisessa silmässä yksi pienen pieni iris-iris PPM raita. Muutoin puhtaat. Kilpparikokeet otettiin samalla reissulla, joten niiden tuloksia seuraavaksi odotellessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)